Tasan vuosi sitten kaikki näytti hyvin erilaiselta kuin nyt. Luulin oppineeni paljon vaikka eniten opin vasta palattuani takaisin Suomeen, olin myös yhtä hukassa kuin kolme vuotias ilman äitiään mutta samalla tiesin ensimmäistä kertaa elämässäni kuka minä olen. Muistelen kaikkia niitä kohtaamisia upeiden ihmisten kanssa, keskusteluja heidän elämästään ja vain harvoin kerroin oman tarinani. Liian monta kertaa ihmiset sanoivat minulle "Sä pärjäät missä vaan" tai " tyttö, Sä olet mahtava" joskus kuulin myös "Sä olet kuin tuuli, tulet ja jätät jäljen ennen kuin lähdet taas tuulemaan muualle"
Ehkä he kaikki olivat oikeassa.
Tänään minä uskon nuo puheet, tänään minä ymmärrän eläneeni nuo hetket vain ymmärtääkseni hiukan enemmän kuin eilen. En tiedä mikä minut tekee näin positiiviseksi ja onnelliseksi kaikkea mennyttä ja tulevaa kohtaan. Ehkä Se oli John Irving joka kertoi minulle filosofiaansa, ehkä Se oli Somero jonne niin kovasti haluan palata, ehkä Se oli äidinkielen opettaja joka kehotti minut kirjoittamaan lisää, ehkä Se oli Renja Leino joka näki minussa jotain tai ehkä Se oli Iso-mummi jolla on aina kahvia ja heekkuja ja joka on aina nähnyt minussa karhun. Loppujen lopuksi kuitenkin olen aika varma siitä että se oli kupillinen mustaa kahvia ja Turun tori jotka aina uudestaan ja uudestaan ottavat paikkansa minun elämässäni, en tiedä mutta olen aika varma.
Jos nyt kuitenkin jättäisin turhat höpinät sikseen ja kertoisin ostaneeni lentoliput italiaan. Päätin myös lähteä Afrikkaan joulukuussa ja viettää uudenvuoden 2016 kaukana Suomesta. Kesällä taidan käydä Budapestissa tai jossain sekä kellua hullujen Suomalaisten kanssa kumiveneessä ainakin kaksi vuorokautta. Ei huimaa yhtään edes ajatus siitä kuinka mahtava vuosi 2015 tulee olemaan.
Ja nyt todellisuuteen, syksyllä valmistun ylioppilaaksi. Loppukesä ja alkusyksy on omistettu kirjoille ja opiskelulle. Onnellisuutta tuokin kai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti